Yhdysvaltain ESTA-hakemuksesta printtikopio mukaan matkalle

Ns. Visa Waiver-ohjelmaan kuuluvien maiden kansalaiset joutuvat täyttämään ennen Yhdysvaltain matkaa netissä sähköisen ESTA-hakemuksen, joka maksaa 14 dollaria. Maksun voi suorittaa luotto- tai debitkortilla ja se on voimassa kaksi vuotta (tai vähemmän jos passisi vanhenee ennen sitä). Visa Waiver-maihin kuuluu myös Suomi. Sähköinen matkustuslupa anotaan kun matkasi kestää alle 90 päivää ja aiot matkustaa Yhdysvaltoihin työ- tai lomamatkalle. Huomaa, että tavallisen matkustajan ei enää ESTA:n jälkeen tarvitse täyttää rajalla aiemmin käytössä ollutta maahantulolomaketta.

ESTA-hakemuksesta kannattaa ottaa printtikopio mukaan matkaan erityisesti jos matkasi Yhdysvaltoihin kulkee kolmansien maiden kautta. Suomessa tai Yhdysvalloissa et tarvitse paperikopiota, mutta joissakin maissa et pääse lentokoneeseen ilman todistetta siitä, että sinulla on voimassa oleva sähköinen matkustuslupa!

ESTA-hakemuksessa kysytään myös osoitetta Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain viranomaisten ohjeen mukaan tarkka osoite ei ole välttämätön, myös likimääräinen osoite on riittävä. Tärkeintä on hakea lupaa riittävän ajoissa, jopa ennen tarkkojen matkasuunnitelmien valmistumista.

ESTA-hakemus haetaan osoitteesta: https://esta.cbp.dhs.gov/esta/application.html?execution=e1s1. Sivu on myös suomeksi. Samalla sivulla voit hakemusnumeroa käyttämällä myöhemmin päivittää tietojasi.

Lähetetty Yhdysvallat | Tägätty | Jätä kommentti

Espanjan lomaklubijäsenyyden irtisanominen nyt helpompaa

Haksahditko Espanjan aurinkolomalla lipevien lomaklubimyyjien puheisiin? Huomasitko, että tuli hankittua klubijäsenyys hätäpäissään muutaman tunnin esittelyn jälkeen?

Euroopan kuluttajakeskus on varoittanut Kanarian Saarten matkaajia tammikuussa 2012 lomaosakkeista ja muista alan tuotteista, joita kaupataan usein arpajaisvoittojen varjolla. Nyt maaliskuussa 2012 Espanja on saattanut voimaan lomaosakkeiden ja muiden pitkäkestoisten lomatuotteiden kauppaa koskevan direktiivin. Jos olet liittynyt Espanjassa lomaosakeklubiin vähintään vuoden ajaksi 18.3.2012 tai sen jälkeen, sinulla on nyt oikeus peruuttaa sopimus. Peruutusoikeus ei koske ennen 18.3.2012 ostettuja lomaosakkeita.

Lomaosakekaupan yleinen peruutusaika on 14 päivää, mutta jos sinulle ei ole esittelytilaisuudessa kerrottu peruutusoikeudesta, peruutusajan kesto on peräti vuosi ja 14 päivää. Espanjan uuden aikaosuusdirektiivin myötä käsirahaa saa ottaa vasta 14 päivän kuluttua sopimuksen tekemisestä. Kuluttajalla on oikeus saada lainvastaisesti veloitettu käsiraha takaisin. Mikäli maksu on suoritettu luottokortilla, voi palautusta vaatia myös omalta luottokorttiyhtiöltä.

Lomaosakkeiden kauppaa säädellään EU:n direktiivissä 2008/122/EY (“direktiivi kuluttajien suojaamisesta aikaosuuksia, pitkäkestoisia lomatuotteita, jälleenmyyntiä ja vaihtoa koskeviin sopimuksiin liittyvien tiettyjen seikkojen osalta”). Direktiivi on luettavissa Euroopan unionin virallisesta lehdestä 3.2.2009.

Lähetetty Espanja, Uutiset | Tägätty , , | Jätä kommentti

Tsunami-varoitus Kaakkois-Aasiassa

Indonesiassa on sattunut meren pohjassa voimakas 8,6 magnitudin maanjäristys ja monta jälkijäristystä. Tämän vuoksi Kaakkois-Aasiaan on annettu tsunamivaroitus Indonesian lisäksi mm. Thaimaaseen ja Malesiaan. Ulkoministeriö tiedottaa Indonesian tilanteesta seuraavaa: Indonesian Acehin edustalla tapahtuneen suuren maanjäristyksen seurauksena annettiin tsunamivaroitus. Suurtenkaan jälkijäristysten tai uusien tsunamien mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Ranta-alueilla asuvien ja lomailevien on syytä seurata paikallisviranomaisten antamia ohjeita ja paikallisia tiedotusvälineitä.

Järistyksen ja sen jälkiseurausten ei ole raportoitu aiheuttaneen henkilövahinkoja. Rannikkoseuduilta ihmisiä on evakuoitu turvallisemmille alueille mm. Thaimaassa.

Lähetetty Indonesia, Thaimaa | Tägätty , , | Jätä kommentti

Lentoyhtiö Malév vaikeuksissa – kaikki lennot peruttu

Operoituaan 66 vuotta ilman taukoja Unkarin kansallinen lentoyhtiö Malév keskeytti kaikki lentonsa tänään aamuseitsemältä Suomen aikaa. Suurissa taloudellisissa vaikeuksissa oleva yhtiö työllistää 2600 ihmistä ja sen koneet vastaavat noin puolta Budapestin Liszt Ferencin lentokentän liikenteestä. Malévin toiminnan jatkuminen on hyvin epävarmaa.

Aiheesta muualla

Lähetetty Lentomatkailu, Unkari | Tägätty | Jätä kommentti

Matkamessut tulossa – hyödynnä kampanjatarjoukset!

Matkamessut 2012 pidetään Helsingin messukeskuksessa 19.-22.1.2012. Perinteisesti matkamessujen läheisyys tarkoittaa lentoyhtiöillä ja matkanjärjestäjillä hyviä messualennuksia. Reppureissaaja pitää matkamessualennuksia silmällä ja löydöistään blogissa. Messutarjoukset ovat hyödynnettävissä netissä. Nyt Matkamessujen kunniaksi on tarjolla mm. seuraavia kampanjoita:

* Blue 1:n matkamessujen tarjouslennot mm. Pariisi 89 euroa/suunta, Bologna 192 euroa/meno-paluu, Peking 595 euroa/meno-paluu
* SAS:n kaukolentotarjoukset mm. Chicago 551 euroa/meno-paluu
* Czech Airlines matkamessutarjoukset mm. Praha 190 euroa/meno-paluu


Lähetetty Lentomatkailu, Lentotarjoukset, Tapahtumat | Tägätty , , | Jätä kommentti

Louvre on maailman suosituin museo

Pariisin Louvre jatkoi maailman vieraillumpana museona vuonna 2011. Vincin Mona Lisaa ja muita klassikkoja kävi viime vuonna katselemassa 8,8 miljoonaa ihmistä. Tässä oli noin viiden prosentin kasvu vuoteen 2010. Louvren kävijöistä 66 % on ulkomaisia turisteja. Näistä suurin määrä tulee Yhdysvalloista. Amerikkalaisten jälkeen eniten vieraita tulee Brasiliasta, Italiasta, Australiasta ja Kiinasta.

Vuonna 2010 toiseksi suosituin museo oli British Museum, jossa edellisvuonna oli 5,8 miljoonaa kävijää. Kolmanneksi suosituin on New Yorkin Metropolitan 5,2 miljoonalla kävijällä.

Linkit:

Lähde: AFP

Lähetetty Englanti, Ranska, Yhdysvallat | Tägätty , , | Jätä kommentti

Suomalainen halpabussiyhtiö aloittaa: matkoja kolmella eurolla

EU-asetuksen ja siihen perustuvan uuden joukkoliikennelain myötä linja-autolinjat vapautuvat asteittain kilpailua rajoittaneelta tiukalta sääntelyltä. Ensimmäisenä kahden kaupungin välisenä linjana vapautuu vuoden alussa Porin ja Tampereen välinen bussilinja. Pori-Tampere reitillä tulee tapahtumaan suuria muutoksia linjaliikenteessä, sillä ainoana Pirkanmaan ELY-keskukselta linjan liikennöintilupaa on hakenut tamperelainen Onnibus.

Onnibus tuo Pori-Tampere-välille Suomen bussimarkkinoille lentoyhtiöistä tutun halpahinnoittelun. Liput saada edullisimmin ostamalla ne etukäteen netistä ja hinta määräytyy myös vuoron kysynnän mukaan. Onnibussi kulkee Tampereelta Poriin ja takaisin arkisin maanantaista perjantaihin kolme kertaa päivässä, lauantaisin kerran ja pyhisin kaksi kertaa päivässä. Halvin matka maksaa 3 euroa, kallein 11 euroa.

Porin ja Tampereen välillä kulkee myös taajamajuna ja kerran päivässä IC2-yhteys. Onnibus kuljettaa matkustajat tunnissa ja 40 minuutissa, kun junamatka kestää keskimäärin reilu puolitoista tuntia. VR:n yhdensuuntainen lippu maksaa keskimäärin 15-17 euroa ja viimeinen vuoro Porista Tampereelle lähtee kello 18:15. Onnibusin viimeinen vuoro lauantaita lukuunottamatta lähtee kello 21:00.

Linkki: Onnibussin aikataulu ja hinnat Tampere-Pori-Tampere

Lähetetty Suomi, Uutiset | Tägätty , , | Jätä kommentti

Useiden maiden matkustustiedotteita päivitetty

Ulkoasianministeriö on viimeisen viikon aikana päivittänyt monia matkustustiedotteita. Tässä Reppureissaajan poimintoja niistä:

Etelä-Korea

Korea-USA -vapaakauppasopimuksen ratifioinnin vastustajat ovat osoittaneet mieltään marraskuussa eri puolilla kaupunkia. Väkivaltaa on esiintynyt jonkin verran ja poliisi on joutunut puuttumaan tilanteeseen. Suurlähetystö suosittaa välttämään mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja, koska poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoista sekä poliisin toimista hallita väkijoukkoa saattaa aiheutua vaaraa sivullisille.

Burundi

Turvallisuustilanne heikentynyt. Edustusto suosittaa välttämään matkustamista Bujumbura Ruralin, Bubanzan, Citiboken ja Ruyigin alueilla.

Guyana

Turvallisuustilanne huonontunut. Rikollisuus lisääntynyt. Noudata varovaisuutta.

Suriname

Surinamella on rajakiistat Guyanan ja Ranskan Guayanan kanssa. Matkustajia kehotetaan huomioimaan tämä valtioiden raja-alueilla liikuttaessa. Luottokorttien käyttö hotellien ulkopuolella on harvinaista ja vain yhden pankin (Royal Bank of Trinidad and Tobago (RBTT)) automaateista voi nostaa rahaa kansainvälisellä luottokortilla.

Israel ja palestiinalaisalueet

Gazaan ei tule matkustaa huolimatta Israelin ja Hamasin kummankin yksipuolisesti julistamasta tulitauosta. Itä-Jerusalemissa, mukaan lukien vanhakaupunki, ja Länsirannalla matkustettaessa tulee noudattaa suurta varovaisuutta.

Israelin viranomaiset ovat ottaneet käyttöönsä uuden maahantuloleiman Allenby Bridgen (King Hussein Bridge) raja-asemalla Jordaniasta palestiinalaisalueille saapuville matkustajille. Tämä Palestinian Authority Only -leima on saatettu antaa maahan saavuttaessa tavanomaisen maahantuloleiman sijaan, mikäli (ulkomainen) matkustaja on kertonut matkustavansa palestiinalaisalueille tai mikäli hänellä on ollut perheenjäseniä palestiinalaisalueilla. Leiman saaminen on käytännössä tarkoittanut, ettei henkilö ole voinut palata takaisin lähtömaahansa esim. Israelin Ben Gurionin lentokentän kautta eikä matkustaminen Israelin sisällä ole ollut sallittua. Tällaisessa tapauksessa leiman saanut henkilö ei ole päässyt myöskään Jerusalemiin.

Qatar

Poliittisen tilanteen muutosta maassa ja lähialueella on syytä seurata. Islaminuskosta johtuvat käyttäytymissäännöt otettava huomioon.

Bahrain

Turvallisuustilanne Bahrainissa on edelleen epävakaa. Turvallisuusjoukkojen ja mielenosoittajien välisistä erityisesti yöaikaan tapahtuvista yhteenotoista raportoidaan toistuvasti. Maahan matkustavien on syytä perehtyä Bahrainin ja sen lähialueiden tilanteeseen.

Lähetetty Matkailutieto | Tägätty , , , , , , , | Jätä kommentti

Ebookersilta alennuskoodi

Ebookers on julkaissut uuden alennuskoodin: käyttämällä Ebookers-alennuskoodia EBOOKERS tilauksesi yhteydessä saat 10 % alennuksen hotellimajoituksesta.

Alennuskoodi on voimassa vain 10.-13.11.2011!

-> Klikkaa tästä Ebookersiin <-

Ebookers alennuskoodi

Lähetetty Alennuskoodit, Hotellitarjoukset | Tägätty , , | Jätä kommentti

Autoilu ulkomailla

Jos aiot autoilla ulkomailla, kannattaa huomioida ainakin seuraavia asioita:

- suomalainen ajokortti kelpaa ulkomailla sellaisenaan monissa maissa, varmuuden vuoksi on kuitenkin syytä hankkia kansainvälinen ajokortti (International Driving Permit) tai Yhdysvaltoihin ns. USA-liite.
- mikäli olet alle 23-24-vuotias, et useissa maissa pysty vuokraamaan autoa.
- omalla autolla ulkomaille matkustettaessa hanki vakuutusyhtiöstäsi vihreä kortti eli Green Card, joka todistaa liikennevakuutuksesi olevan voimassa.
- vakuuta autossasi olevat tavarat ottamalla matkatavaravakuutus, tee myös luettelo mukaan ottamistasi tavaroista ja asiapapereista (ja jätä sen kopio kotiin)
- hanki eurooppalainen sairaanhoitokortti

Seuraavat varusteet ovat pakollisia eräissä maissa:

- Sammutin (pakolliset: Bulgaria, Kreikka, Latvia, Liettua, Moldova, Romania, Turkissa, Ukraina, Valko-Venäjä, Venäjä, Viro)
- Heijastava varoitusliivi (pakolliset: Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kroatia, Luxemburg, Moldova, Monaco, Montenegro, Ranska, (Romania – yli 3,5 t ajoneuvoille), Serbia, Slovakia, Slovenia, Portugal ja Unkari)
- Ensiapulaukku (pakolliset: Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Makedonia, Moldova, Montenegro, Romania, Saksa, Serbia, Slovakia, Tsekki, Turkki, Ukraina, Unkari, Valko-Venäjä, Venäjä, Viro)

Hyvää matkaa!

Lähetetty Autonvuokraus, Yleinen | Tägätty , , , | Jätä kommentti